Lasin uunitekniikat

Lasin uunitekniikat -termi kattaa joukon erityyppisiä menetelmiä edullisista kalliisiin ja yksinkertaisista hyvin vaativiin. Niitä yhdistää se, että kaikissa käytetään valmista lasia – levyä tai murskaa – jota kuumennetaan korkeita lämpötiloja kestävässä uunissa (esimerkiksi lasinmuokkaus- tai keramiikkauunissa) kunnes lasi halutulla tavalla taipuu tai sulaa yhteen.

Alkuun pääsy on helppoa, mutta pidemmälle ehtineillekin riittää haasteita. Tietoa, materiaaleja ja välineitä on nykyisin hyvin saatavilla - varsinkin verrattuna aikaan parikymmentä vuotta sitten.

Menetelmillä voidaan valmistaa hyvinkin erityyppisiä esineitä pienistä koruista vateihin ja suurikokoisiin veistoksiin. Monet uunitekniikoista soveltuvat parhaiten yksittäisten koriste- ja taide-esineiden valmistukseen. Sarjatuotantoon sopivimpia ovat yhteensulatus ja taivutus, joita käytetäänkin paljon käyttöesineiden, kuten vatien ja lautasten valmistuksessa. Mikäli uunitekniikoilla valmistettu esine on kyllin tukeva kestääkseen käsittelyä, sitä voidaan kylmätyöstää: hiekkapuhaltaa, hioa, porata jne. kuten muutakin lasia.

Uunitekniikoita varten valmistettavissa ns. yhteensopivissa "sulatuslaseissa" on laaja väri-, kuvio- ja muotovalikoima. Monet muutkin, mm. helmityössä tai lasinpuhalluksessa käytettävät lasit ovat käyttökelpoisia. Niiden yhteensopivuus kannattaa kuitenkin varmistaa.
Tavallista pullo- tai tasolasiakin voi käyttää, vaikka niiden ominaisuudet eivät monissa tapauksissa ole ihanteellisia. Monet niistä ovat "kovia" eli ne eivät pehmene ja muovaudu tai sula helposti, värit voivat muuttua ennakoimattomasti, pinta voi kiteytyä ja yhteensopivuuskin on epävarmaa. Jopa samanlaisina pidettyjen lasipullojen tai mm. float-lasin, eli "ikkunalasin" ominaisuudet voivat vaihdella valmistajien, jopa valmistuserien mukaan. Käytännössä vain saman pullon tai levyn palat ovat varmasti keskenään yhteensopivia.

 

Joitain yleisimpiä menetelmiä

Lasin yhteensulatuksen (fusing) periaate on yksinkertainen: erivärisiä lasilevyn paloja asetellaan limittäin ja päällekkäin uunilevylle. Lasien väliin voi (tietyin rajoituksin) sulattaa, laminoida, myös muita materiaaleja: ohuita metallilankoja, polton kestäviä pigmenttejä jne. Poltossa lasipalat liittyvät yhteen värikkääksi, kuviolliseksi ja litteäksi levyksi.

 


Tasolasista yhteensulatettu levy menossa uuteen polttoon keraamisen taivutusmuotin päällä.
Kuva P.K.

Esineestä halutaan usein jokin muun, esimerkiksi vadin muotoinen. Lasilevy saadaan muotoiltua lämpötaivuttamalla eli slumppaamalla (slumping, bending) tai lämpömuovaamalla se uudessa poltossa. Kuumennettaessa levy taipuu muotoon muotin tai tuen varaan. Polttolämpötila on matalampi kuin yhteensulatuksessa koska levyn halutaan vain taipuvan tai venyvän (sagging), ei sulavan liian pehmeäksi.


 

 

Lasimurskasta esineeksi

Muottiinsulatuksiin (kiln casting, mould casting) käytetään lasimurskaa tai -paloja. Poltonkestävä muotti on yleensä kipsiseoksesta valettu. Se täytetään lasilla. Kuumennettaessa palat sulavat yhteen ja täyttävät muotin yksityiskohtia myöten. Polton ja jäähdytyksen jälkeen muotti poistetaan – yleensä rikkomalla lasiesineen ympäriltä.

Pâte de verre, "lasitahna", eroaa muista muottiinsulatusmenetelmistä siinä, että töihin käytetään aina hienoa lasimurskaa (kuin hienoa suolaa), muuten mm. muotit voivat olla samanlaisia.

Ohutseinäisen pâte de verren valmistus poikkeaa muista menetelmistä: muotin seinämille laitetaan vain muutaman millimetrin kerros hienoa lasimurskaa. Lopputuloksena on herkkä, ohut lasiesine.

 

Käyttämäni pâte de verre -menetelmä

 

Työt uunissa