Päivi Kekäläinen
s. 1961 Kontiolahti

Lasitaiteilija, graafikko 

Koti ja työ vaihdellen Helsingin ja Itä-Suomen välillä.

 

– * –

Päivi Kekäläinen valmistui muotoilijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1991 (TM). Hän on työskennellyt lasin parissa Taideteollisessa korkeakoulussa ja Suomen lasimuseossa sekä ohjannut lasikursseja. Lasitaiteilijana hänet tunnetaan erityisesti pâte de verre -teoksistaan, joita on ollut esillä näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Teoksia on useissa julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa. Visuaalista muotoilutyötä hän on tehnyt julkaisujen, näyttelyiden sekä verkkosivustojen suunnittelijana.

Kekäläisen monipuolinen kokemus yhdistyy lasia ja lasin uunitekniikoita esittelevässä lasikompassi.fi-sivustossa (2022–), jonka sisällöt, kuvitus, ulkoasu ja tekninen toteutus ovat omia. Kekäläinen on Ornamon ja Helsingin Taiteilijaseuran jäsen.

 

Ansioluettelo (pdf)

– * –

 

Opinnot

1991 Taiteen maisteri, Taideteollinen korkeakoulu 1984–91
(Tutkimusneuvoston stipendi lopputyöstä)

1984 Puuseppä, käsi- ja taideteollisuusala, Joensuun Kotiteollisuuskoulu 1981–84.

1980 Ylioppilas, Kontiolahden lukio

 

Lasikursseja

2005 Bullseye Masterclass on kilnforming / Klaus Moje, North Lands Creative Glass, Skotlanti 24.7.–1.8.2005

1991 Pâte de verre and glass fusing / James Watkins, Pilchuck Glass School, WA, U.S.A. 26.5.–12.6.1991

1990 Lampworking / Paul Stankard, Pilchuck Glass School 8.–25.7.1990

1989 Pâte de verre / Diana Hobson, Sheridan College, Toronto Kanada, 22.–27.4.1989

 

TEOKSIA KOKOELMISSA

Valtion taidekokoelma

Suomen lasimuseo, Riihimäki

Taideteollinen korkeakoulu (nyk. Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu), Helsinki

Ebeltoft Glasmuseum, Tanska

Handelsbankens Konstförening, Ruotsi

Nationalmuseum, Tukholma, Ruotsi

 

VALIKOITUJA NÄYTTELYITÄ

Esillä viime aikoina

2025 Loistavaa! Helsingin Taiteilijaseuran Taidelainaamon 20-vuotisjuhlaripustus

 

Yksityisnäyttelyt

2024–2025 Hetket – piirtoja lasille. Kontiolahden seurakuntakeskus, Kontiolahti.

2015 Olomuotoja – Skepnader. Päivi Kekäläinen ja Johanna Suonpää. Lasi- ja tekstiilitaidetta. O galleria, Helsinki.

2011 Olennaisia – Essential. Keramiikka- ja lasitaidetta, Päivi Kekäläinen ja Riitta Talonpoika, Galleria Johan S., Helsinki.

2002, 2003, 2004 Hajavaloa I–III. Liisa Ikävalko, Päivi Kekäläinen, Esko Kurvinen, Riikka Latva-Somppi ja Anna Schroderus. Järvenpää-talo, Järvenpää 2002; Suomen lasimuseo, Riihimäki 2003; Tarbekunstimuuseum, Tallinna, Viro 2004.

1997 Riite. Näyttelyhuone Klobben, Helsinki

1995 Glas i pâte de verre. Arioso, Tukholma, Ruotsi

1994 Suhteellista. Päivi Kekäläinen, Mirja Niemelä, Raino Ranta ja Riitta Talonpoika. Galleria INTO. Helsinki

 

Valikoituja yhteisnäyttelyitä

2011–2015 Finnish Glass Art 2005–2010, Suomen lasimuseon kansainvälinen kiertonäyttely.

2006–2009 New Finnish Glass Art / L’art du verre finlandais 2000–2005. Ranska, Alankomaat, Puola, Turkki, Latvia, Saksa Slovakia

2005 Particle Theories: International Pâte de Verre and Other Cast Glass Granulations. Museum of American Glass, Wheaton Village, NJ, USA. Kutsunäyttely.

2004–2005 Oblåst / Puhaltamatonta lasia. Västergötlands Museum, Skara. Smålands Museum - Sveriges Glasmuseum, Växjö, Ruotsi. Nationalmuseum, Tukholma, Suomen lasimuseo, Riihimäki. Kutsunäyttely.

1990–2015 Suomen lasi elää 2–7 Finnish glass lives. Suomen lasimuseo, Riihimäki.

 

ammatillinen toiminta

Teen myös graafista suunnittelua ja taittotöitä esitteistä kirjoihin, näyttelyihin ja verkkosivujen toteutukseen. Asiakkainani on yksityishenkilöitä, yrityksiä, järjestöjä ja museoita.

2013–2024 Aalto-yliopisto, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Aalto ARTS Books [2013–2022], ARTS Theses [2024]. Pääosin väitöskirjojen taittotöitä.

2019– Kontiolahden Seurakunta, esitteiden, korttien yms. taittotöitä ja kuvituksia, valokuvausta.

2013– Suomen merimuseo / Museovirasto, Merikeskus Vellamo, Kotka. Taittotöitä esitteistä näyttelyaineistoihin.

 

2012–2014 Kymenlaakson museo, Kotka. Täydennyksiä perusnäyttelyyn ja taittotöitä.

2006–2012 Riihimäen kaupunginmuseo: graafista suunnittelua ja taittoa: kutsuja, julisteita ym. Yleisesite 2009, vuosikertomus 2011

2003–2015 Suomen lasimuseo, graafista suunnittelua ja taittoa: esitteitä, julisteita ym, vuosikertomuksia, lehtimainoksia. Suomen lasimuseon logo 2009

2005–2014 Suomen lasimuseon ystävät ry: vuosikertomuksia ja muita taittotöitä, valokuvausta.

2002–2008 Helsingin Sanomat Verkkoliite, e-kortteja (kuvia, animaatioita)

Ammatillinen taiteellinen toiminta

 

1990– oma lasityöhuone Helsingissä

Vuodesta 1987 lukuisia yhteis- ja yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla.

* * *

  • 2020 Kontiolahden ev.lut. seurakunta, määräaikainen taidekoordinaattori ja tiedottaja. Työhön kuului hakuprosessin luominen ja läpivienti uuden seurakuntakeskuksen taideteosten hankintaa varten.
  • 2014–15 Mukana ornamolaisten taiteilijoiden O galleriassa Helsingissä.
  • 2003 Liisa Ikävalkon ja Anna Schroderuksen kanssa lasintekijöiden "Lasitapaamisen" järjestäminen. Suomen lasimuseo, Riihimäki 20.9.2003
  • 2001 Liisa Ikävalkon ja Anna Schroderuksen kanssa lasintekijöiden "Lasitapaamisen" organisointi, Suomenlinna 9.6. 2001
  • 2001 Nordic Glass 2000 Suomen lasimuseossa: näyttelyarkkitehtuuri Liisa Ikävalkon kanssa.
  • 2000 Nordic Glass 2000 tapahtuma ja kiertonäyttely. Pääjärjestäjä Association Nordic Glass 2000, Tanska. Muut osallistujamaat Suomi, Norja, Viro, Latvia, Liettua (Ruotsi ja Islanti). Esillä noin 120 taiteilijaa Tanskasta, Ruotsista, Norjasta, Islannista, Suomesta, Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Suomen osuuden organisointi Liisa Ikävalkon ja Anna Schoderuksen kanssa (tiedotus, jyrytyksen järjestäminen, näyttelyn järjestäminen yhdessä Suomen lasimuseon kanssa)

Opetuskokemus

  • 2005– Yksityisoppilaita ja pienryhmiä omalla työhuoneella
  • 1990– lasikursseja eri oppilaitoksissa ja opistoissa. Sekä tutkintoon sisältyviä kursseja (Taik, Hamk, Rotko) että lasin uunitekniikoiden lyhytkursseja mm. kansalaisopistoissa.
  • 1998 Kansainvälisen naisten lasiworkshopin suunnittelu- ja koordinointityö, uunitekniikoiden työpajan opetus ja luento touko-kesäkuu 1998. Hämeen ammattikorkeakoulu, Wetterhoff, Nuutajärvi/Hämeenlinna
  • 2012 Photoshop Elements, kuvankäsittely ja käyttö mm. mainoksissa. Kaup. henkilöstölle: taidemuseo, kaupunginmuseo, Riihimäki

 

Muita työ- ja virkasuhteita

  • 2004–12 Suomen lasimuseo (Riihimäen kaupunki), määräaikaisia työsuhteita: mm. tp. näyttelysihteeri, näyttelysuunnittelija, tutkija. Työ sisälsi mm. taittotöitä, tiedotusta, dokumentointia, valokuvausta, www-sivujen suunnittelua ja päivitystä sekä näyttelysuunnittelua: vaihtuvia ja perusnäyttelyn uusimista yhdessä intendentin kanssa.
  • 2003 YLE Teeman nettitoimitus, Mantan vaiheet -flash-esityksen viimeistely, Ateljee-osuuden käsikirjoitus (työharjoittelujakson jälkeen)
  • 1998–2001 Helsingin Sanomat Verkkoliite: Kuvatoimittaja, graafikko Kuvien käsittely, kuvitus. Mm. kuvagalleroiden ja Webortaasien koostaminen, ulkoasu, kuvien ja äänen käsittely, html-koodaus ja flash-animointi. E-korttipalvelun kehitystyö ja ylläpito.
  • 1991–97 Taideteollinen korkeakoulu, keramiikka- ja lasisuunnittelun osasto. Määräaikaisia virkasuhteita, tutkimusapulainen, tutkija, suunnittelija, Kierrätyslasituotteen valmistus sintraamalla -projektissa. Työhön kuului: kehitystyö, koesarjojen suunnittelu ja toteutus, tuotteistamisen suunnittelua. Käsikirjoittaja, oman osuuden kuvitus Studio Glass Multimedia - projektissa.
  • 1993 Taideteollinen korkeakoulu, Taideteollisuuden tutkimusinstituutti. Osa-aikainen tutkimusapulainen

  • Kontiolahti – maalaispitäjästä kasvukunnaksi oli yksi kolmesta julkaisusta Suomen Kotiseutuliiton Vuoden kotiseututeos -finaalissa. Oma osuus: graafinen suunnittelu, taitto, osa valokuvista
  • Aalto ARTS Books, Vuoden yhteistyöhenkilö 2019
Apurahat - tärkeimpiä henkilökohtaisia
  • 2005 Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto, apuraha
  • 2004 Valtion muotoilutoimikunnan taideteollisuuden laatutuki
Palkinnot
  • 2002 Kunniamaininta HS Verkkoliitteen webortaasille "Kummitus tuli taloon" (oma osuus ulkoasu, animointi). Tampereen MindTrek -kilpailu

Lasikompassi.fi-verkkosivut 2022

Sivustosta löytyy tietoa lasista ja sen ominaisuuksista. Lasiohjeissa keskitytään lasin uunitekniikoihin.

 

Julkaisut

Koivisto, Kaisa – Kekäläinen, Päivi. Pieni helmikirja. Vitromania, Helsinki 2008.

Kekäläinen, Päivi. Esineitä lasimurskasta – pâte de verre -lasinvalmistus. Taideteollisen korkeakoulun julkaisuja B 29, VAPK-kustannus, Helsinki 1992.

Artikkelitekstit

Lasista peilille kehys, Taito-lehti 3/2007.

Valmista lasinappeja sulattamalla, Taito-lehti 2/2007.

Ikkunalasin uudet kuviot, Taito-lehti 1/2007.

Lasilomalle töitä tekemään, Taitaja 2/2006.

Tämän päivän lasia, Suomen lasimuseon ystävät ry:n vuosikertomus 2005. Riihimäki 2006.

Sulata, taivuta, muovaa lasia ja Kierrettyjä helmiä. – Hannele Viilomaa, Kaisa Koivisto (toim). Suomen lasi elää 5 Finnish Glass Lives. Suomen lasimuseo, Riihimäki 2005. s. 25–35. Näyttelyjulkaisu.

Kiehtova, muuntuva lasi, Taito-lehti 4 ja 5 / 1998. Kaksiosainen artikkeli lasin uunitekniikoista.

Lasia intensiivisesti, Arttu 3/1989.

Painamattomat julkaisut

Kekäläinen, Päivi. Ville Vallgrenin Ateljee, [Verkkojulkaisu] YLE Teeman www-sivujen Teemagalleria: Ville Vallgren | Tunnetiloja, 9.10.2003. Saatavissa: http://www.yle.fi/teema/teemagalleria/vallgren/ateljee.php. [Viitattu 10.10.2003 - ei löydy enää 2019]

Kekäläinen, Päivi – Rajala, Markku. Kierrätyslasituotteen valmistus sintraamalla, Taideteollinen korkeakoulu, keramiikka- ja lasitaiteen laitoksen tutkimusjulkaisut 4 ja 6 /1995. Projektin väli- ja loppuraportit.

  • Helsingin Taiteilijaseura 2019–
  • Taiteilijat O ry., 2007–, hallituksen jäsen 2016–2018
  • Ornamo ry. 1992–
  • Suomen lasimuseon ystävät ry. 2005–2019, hallituksen jäsen 2005–2008
  • Helsingin Yrittäjät 2011–
  • Glass Art Society, G.A.S, 1989–91, 2008–10, 2019–2021

Päivi Kekäläinen, omakuva jäällä

 

Erilaiset materiaalit ja käsillä tekeminen on aina tuntunut läheiseltä. Kun tutustuin lasin puhallukseen, työn tanssillinen rytmi ja kiehtova materiaali veivät mukanaan. Omin menetelmä löytyi kuitenkin lasin uunitekniikoista, joissa muotoa voi työstää tarkasti ja ajatuksella.